Ahti Kiiski:

Kun Runosmäessä peltoja kynnettiin

”Olen syntynyt Heidekenillä marraskuussa 1947, samana päivänä kun kuningatar Elisabeth vihittiin. Isä ja äiti olivat töissä Kärsämäen kartanossa, äiti oli karjakkona ja isä muonamiehenä. Äiti oli Räisälästä ja isä Pyhäjärveltä. Äiti oli sotaa paossa Kurikassa ja isolla karjatilalla karjakkona. Isä haavoittui sodassa. En tiedä mihin heitä vietiin toipumaan…jos ne pyhäjärveläiset sinne vietiin. Siellä he kuitenkin tapasivat.

Isä rakensi veljensä avulla Runosmäkeen uuden rintamamiestalon vuonna 1952. Olin kolmevuotias, kun tulimme ensimmäisen kerran tänne Tammelan tilalle Runosmäen kulmaan. Kun sitten sanottiin, että me jäämmekin tänne yöksi, pistin kauheasti hanttiin ja aloin huutaa, ettei me jäädä tänne.

Meitä oli kolme veljestä ja vähän vanhempana olimme aina siellä, missä tapahtui. Sällilauma meni tutustumaan. Kävin ensin Kärsämäen ja myöhemmin Pallivahan koulua. Hankin ammatin, olen levyseppähitsari. Olen käynyt YK-hommissa Kyproksella 1969. Armeijassa mies tuli esikunnasta sanomaan, että YK-hommiin haetaan miehiä. Pojat, tuossa on lappuja. Kolme meidän tuvastamme laittoi, ja kaikki pääsivät sinne. Se oli jännää aikaa.

Kun tulin takaisin, menin telakalle töihin. Yhden kerran tuli mieleeni, ettei tämä ole minun paikkani. Olin sitten konepajalla, joka teki paljon reissuhommia, niissä viihdyin viitisen vuotta. Sitten rupesi perheeseen vääntymään pieni toukka. Olisi ollut pitkä komennus ja tuumasin, että kyllä meidän toukkaa täytyy sentään hoitaa. Vaihdoin taas maisemaa ja menin tuohon nykyiseen Sandvikiin töihin, siellä palvelin 36 vuotta. Silloin se oli nimeltään Auran Rautateollisuus Oy, ARA, joka teki kaivureita. 

Lehmät laidunsivat Runosmäessä

Rintamamiestalomme oli nykyisen Runos-Marketin kohdalla. Ympärillä oli koko peltolakeus, toisella puolella peltoa oli Torkkelin paikka ja siinä oli meidän pellot. Oli Kallion pellot ja Kärsämäen kartanon pellot, seurakunnan, Torkkelin ja Virusmäen pellot, pitkät pellot aina Takakirveelle asti.

Aaltonen taisi olla kylän vanhin talo, siellä missä oli rengasliike vanhan tien toisella puolella. Se on sellainen vanhan ajan punainen pitkä talo.

Nykyisestä terveyskeskuksesta Varusmiehenkatua ylöspäin oli iso lehmälaidun, jossa parhaimmillaan oli parikymmentä lehmää. Joka talosta oli lehmä tai montako nyt oli. Ne, joilla ei ollut muuta kuin omakotitalo, olivat tinkiläisiä. Kun lehmät oli lypsetty, tulivat he hakemaan tinkimaitoa, niin kuin siihen aikaan sanottiin. Toiset hakivat illalla ja toiset hakivat aamulla.

Meillä oli aina saman vuoden mullikka sekä lehmä ja Hilkka-hevonen. Sama se oli melkein joka torpassa, mutta heillä ei ollut hevosta, meillä oli. Yhden lehmän nimi oli Rusina, sen muistan. Rusinalla oli toinen sarvi pystyssä ja toinen korvan päällä, kun se oli tapellut nuorena ja katkaissut sarvensa.

Iltaisin vasarat paukkuivat

Kun olin pikkusälli, rupesi niitä torppia tulemaan kuin sieniä sateella, joka puolella koputeltiin. Illallakin vasaranpauke kuului ympäri kylää, vasarat heiluivat. Jos oli betonivalua, koko äijälauma tuli valamaan, ja sitten sitä painettiin toiseen paikkaan. Kun pistettiin sokkelin väliin kiviä, kantoivat pikkunaskalit kiviä minkä pystyivät. Ei silloin käsketty mennä pois jaloista. Kaikki pyörivät talkoissa.

Oltiin kyläläisten kanssa hyvissä väleissä, oli hyvä yhteishenki. Jos joku apua pyysi, niin sai sen kyllä. Ruokapalkalla siellä puuhattiin. En tiedä miten isot miehet tekivät, olivatko palkalla.

Kun torpat olivat valmiit, ruvettiin elämään omaa elämää. Joku sanoi, että siellä takapajulassa tekin asutte, kun me oltiin kaukana. Isä kävi kylillä vetämässä perunavakoja melkein joka torpassa. Tukkeja ajettiin täältä Runosmäestä nykyisen koiratarhan kohdalle, jossa oli tukkiplanssit. Kun koulusta päästiin, niin viivana metsään. Jos ei arkisin ehtinyt ajamaan tukkeja, sitten ajettiin viikonloppuna.

Peltotöitä teki kuka ehti

Muistan, kun oltiin kerran kuokkimassa perunoita. Kun kahvi olympialaisten aikaan vapautui vuonna 1952, tuli naapurin nainen kertomaan, että hän sai nyt kahvia. Meidän muori lähti keittämään vettä, ja tämä nainen perässä. Sitten he hörppäsivät tyytyväisenä sitä kahvia.

Peltotöitä teki, kuka ehti. Kun hevonen tuli vanhaksi ja jouduttiin siitä luopumaan, ostettiin traktori. Sitten rupesi olemaan kiirettä sen kanssa, minäkin kynnin kylillä. Syksyllä puitiin, ja koska meillä oli puimakone, sen kanssa ryskättiin kylän viljat.

Minä kävin koulua – silloin käytiin koulua lauantainakin – ja sanoin opettajalle, että pitäisi mennä puimaan. ”Et sinä voi mennä puimaan, kun olet koulussa”, opettaja sanoi. Sanoin, että selvä juttu ja menin kolmeksi päiväksi puimaan. Sinä päivänä, kun olin lähdössä armeijaan, naapuri kysyi ehtiikö Ahti kyntämään meidän pellot ennen lähtöään. Kävin kyntämässä ne pellot, niin sai vanha pappa rauhan. 

Sokerijuurikkaita harvennettiin kilpaa

Pelloissa viljeltiin meilläkin sokerijuurikasta, perunaa ja viljaa, ruista. Sokerijuurikasta myytiin Naantalin juurikassokeritehtaalle, se oli sopimusviljelyä. Joka sälli pääsi vuorollaan kuorma-auton mukana käymään tehtaalla. Opettajalta piti pyytää lupa, en minä pyytänyt. Sanoin oppilaille, että menen huomenna käymään Naantalissa.  Ope sai tietää: ”Jos täällä kaikki rupeavat käymään, niin minäkin voin sitten sanoa, että pesin pyykkiä enkä tullut opettamaan teitä.”

Me sällit saimme sokerijuurikkaan harventamisesta sen ajan markan metriltä. Kun sai hiukankin tietää, missä on sokerijuurikkaita, menimme harventamaan. Kun parikymmentätuhatta metriäkin kesässä harvensi, sen kyllä tunsi. Aina kysyttiin, tulemmeko ensi vuonnakin harventamaan. Vanhempana ei enää menty.

Kimmoke siihen, että saatiin tänne kylällekin sokerijuurikkaan viljelyä, oli varmaankin se, että Kärsämäen kartanossa viljeltiin sokerijuurikasta. Siellä pidettiin sokerijuurikkaan harvennuskilpailujakin, ihmisiä oli katsomassa, kuka on nopein.

Isän kanssa ajettiin pirssillä

Isä vei meidät kaupunkiin. En ollut koulussa vielä silloin, kun isä kerran sanoi, että mennään kauppatorille. Yksi pyhä me painettiin linja-autolla sinne ja katseltiin ihmeissämme kaupunkia.

Isä sanoi, ettei me millään linja-autolla kotiin mennä, me mennään pirssillä! Vahdontiellä oli koulun kohdalla pitkä suora, ja siinä isä sanoi taksikuskille: ”Toppaas tähän keskelle tietä. Me jäädään pois tässä, ihmiset näkee että ne tuli pirssillä ny.” Isä oli sellainen vitsikäs välillä. Oli elämys olla auton kyydissä. Ne, jotka eivät olleet vielä olleet auton kyydissä, kyselivät: ”Kummost se oli, kummost se oli?”

Kylällä oli tapana viettää juhannusta. Tuossa oli santakuoppa, ja keväästä asti kannettiin sinne oksat ja mitä saatiin irti. Juhannuksena koko kylä kokoontui kokkoa polttamaan. Kerran naiset rupesivat laulaa hoilaamaan; kuka osasi haitaria soittaa, se soitti. Ei silloin mistään kulohälytyksestä edes puhuttu. 

Kuka tänne metsään rakentaa?

Kun Runosmäkeä ruvettiin rakentamaan, tuli kotiin lappu, että tänne tulee uusi asuntoalue. Ei se meitä vielä mitenkään häirinnyt. Sitten Majoitusmestarinkadun ja Munterinkadun kulmaan tehtiin lämpökeskus, ja siihen ruvettiin rakentamaan vuokrataloja. Ihmeteltiin, että mitä tänne metsään kukaan rakentaa. Siitä se sitten pikkuhiljaa rupesi leviämään.

Ensimmäinen vappurieha oli siinä lämpökeskuksen pihalla. Oli komea aurinkoinen päivä, valkovuokot kukkivat silloin. Kaikki kyläläiset olivat siellä höpöttämässä, oli niin mukavaa.

Pikkuhiljaa alue rupesi laajenemaan ja laajenemaan, ja monta rakennusfirmaa teki tätä joka puolella. Muistan, kun joku kameraäijä hoiperteli meidän sekä nykyisen Runos-Marketin ja vanhainkodin kulmalla. Hän kuvasi niitä viljapeltoja. Me kysyttiin, miksi hän kuvaa. ”Markkinatarkoituksiin vaan tämmöistä täällä kuvaan.”

Yksi kaunis kerta kaupungin herrat tulivat sitten sanomaan: ”Jaaha, tultiin tarkastamaan, kun tämä tupa pakkolunastetaan”. Ne kävivät sisällä, katselivat maisemaa, laskivat puut ja sillä sipuli. He kävivät jokaisessa talossa ja panivat pakkolunastukseen, kun ei sovintokauppoja tullut.

”Pakkoavioliitto” Arava-huushollin vuoksi

Äiti ja isä muuttivat sitten Signalistinkadulle. Minä piipersin jo maailmalla nykyisen vaimoni kanssa.

Pallivahan kirkko rupesi myös rakentumaan. 29.12.1973 kävelin vastarakennetun Pallivahan kirkon ovesta sisälle ja sanoin tahdon. Oli kaunis aurinkoinen päivä ja lämpöasteita vielä. Kun mentiin avioliittoon, asuttiin ensin Friskinkadulla. Se oli Arava-huusholli ja sinne piti olla vihitty. Meitä ei ollut vielä vihitty silloin, kun hain sitä. Olen aina vitsaillut, että se oli pakkoavioliitto. Kun hain avaimet, kysyttiin onko vihkitodistusta. Sitten vasta sai avaimet, vaikka oli maksanut siitä huushollista.

Siinä asuttiin seitsemän vuotta. Kerran äitini soitti, että heidän asuinyhtiössään on myytävänä neljä huonetta ja keittiö, menkää katsomaan jos kiinnostaa. Kävimme katsomassa ja totesin, että juu hyvä tämä on, selvä!

Taloja nousi 1970-luvulla rivakkaan tahtiin. Kun toinen oli jo valmis niin toinen oli puolessa välissä. Siihen aikaan itsellä oli oma uusi perhe eikä sellaisiin kiinnittänyt huomiota. Olimme melkein kaikki viikonloput vaimon kotona Aurassa. Ja kun tytär tuli, reissuttiin sukulaisissa ympäri Suomea.

Silloin, kun täällä rakennettiin, soilta tuli iso valtaoja tästä läpi, jota ne ei ottaneet rakentaessa huomioon. Välillä tällä oli kuin järvi, kun vedet tulvivat.

Samaan aikaan rakennettiin Nättinummea. Nyt on tullut Liljalaakso tuonne, pikkuhiljaa asutus on levinnyt. Hautausmaata suurennettiin ja teollisuusrakennuksiakin rupesi pikkuhiljaa tulemaan, uusia teitä ja muuta. Ohikulkutie on vähän sellainen raja, että sen toiselle puolelle ei vielä ole menty, en tiedä koska menevät.

Lapsena luisteltiin Mustalammella

Kun olin lapsi, Runosmäestä mentiin ensin Kärsämäen kouluun, Hellaksesta vähän eteenpäin. Sitten siirryttiin Pallivahan kouluun, joka valmistui 1958. Vietiin uuteen kouluun jo ennalta tavaraa, minäkin kannoin isoa huuhkajaa. Yksi päivä sitten lähdettiin reppu selässä uuteen kouluun.

1950–60-luvuilla kiersi hiihtolatu Runosmäen ympäri. Koulu aina hiihti kansanhiihdon siinä, ja hiihtokilpailujakin pidettiin.

Mustalammessa täytyi aina käydä kokeilemassa, onko vesi kylmää. Jos yksi pulahti sinne, niin toiset perässä. Se on kolmatta metriä syvä lampi isolla suoalueella. Siinä luisteltiinkin talvella. Takakirveen pojat tulivat koululle sanomaan, että nyt siellä on jäätä. Sitten mentiin ja pelattiin kovia pelejä. Kun täällä on edelleen monta pientä suota, niin miksei kaupunki kaiva niistä järviä virkistyspaikoiksi? Kaikkeen muuhun hössötykseen on rahaa, mutta ei viihtyisyyteen.

Muistan senkin, kun joskus 1960-luvulla joku ukko toi Pirunpellolle kaivurin ja rupesi kiviä siirtämään. Hän halusi tutkia, mitä kivien alla on, mutta siitähän tuli kauhea haloo, lehdet kirjoittelivat.

Hernerokkaa Porin prikaatin harjoituksissa

Maarian seurakunnan kappelista lentokentälle päin oli ampumarata. Porin prikaatin alokkaat kävivät siellä harjoittelemassa maahan-ylös-maahan-ylös. Siinä on nätti kallio ja siellä nyppylän päällä meitä sällejä oli koko mäki täynnä katsomassa. Kun saatiin vihjeitä, että Parolasta tulee panssareita, niin ihmeteltiin: ”Voi herran jestas, onpa ne komiat!”.

Kerrankin meitä istui parikymmentä sälliä siellä koko päivän. Yksi Porin prikaatin ruokintavääpeli tuli sanomaan: ”Olen katsonut teitä poikia koko päivän, te ette ole käyneet syömässä. Mars tänne! Hernesoppaa jäi sotilailta ja te saatte syödä sen kaiken. Sen ehtona on, että tuolla on vesikraana, astiat pestään myös!”. Sitten he keräsivät sotilailta pakit, ja me söimme.

Täällä oli venäläinen kasarmi santakuopan kohdalla Hellaksen yläpuolella, silloin kun siinä oli vielä tasaista. Nyt ne ovat kaivaneet kaikki pois. Täällä on ollut myös monta ampumarataa. Kun saatiin vihiä siitä, niin lapio käteen ja katsomaan onko siellä luoteja. Sieltä löytyi kaksi senttiä pitkiä ja sentin paksuisia lyijyluoteja.

Kekkonen ja Hruštšov kävivät karkkitehtaalla

Kerran Hellakselle tuli vierailulle Kekkonen ja Hruštšov. Kun he tulivat lentokentältä, olivat tien varret täynnä ihmisiä kädet pystyssä heiluttamassa.

Hellakseen saivat koululaiset mennä tutustumaan. Käytiin luokan kanssa, ja jonain päivänä myös muut ihmiset saivat mennä sinne katselemaan. Aina sanottiin, että sitten ette yhtään ota taskuihin karamelleja. Tehtaan naiset antoivat kuitenkin vaivihkaa, että tuossa on.

Asukkaita on tullut ja mennyt

Kun Runosmäkeä rakennettiin, oli asenne vähän semmoinen, että mitä sinne syrjäkulmille menee, kun muuallekin voisi mennä.

Mielestäni täällä on oikein viihtyisää. Alkuaikoina tämä oli vähän häirikköalue, mutta kyllä se siitä hiljeni. Mukulat kasvoivat isoiksi ja lähtivät pois. Pikkuhiljaa tämän maine on parantunut ja parantunut.

En tiedä, mihin lapset ovat alueelta hävinneet. Ne, jotka ovat tänne 70-luvulla tulleet ja olleet silloin 40–50-vuotiaita, ovat poistuneet. Ei meidänkään yhtiössämme ole enää kuin yksi alkuperäinen asukas.

Nyt on samassa rapussa asuttu 42 vuotta. Siinä on asukkaita vaihtunut, heitä on mennyt yläkertaan, ja on tullut uusia. Kun lapset ovat tulleet isoiksi, ovat ne lähteneet maailmalle. Aina kun ihmiset ovat muuttaneet pois, on ilmestynyt uusi tilalle, eivät asunnot ole tyhjillään olleet. Kun katsoo noita myynti-ilmoituksia, niin ne aika nopeasti häviävät listoilta. Kyllä kaikki varmaan hinkuvat nyt tänne meidän komialle kylälle.

Talvet vietetään Runosmäessä, kesät tökitään maata

Täällä olemme talvet, kunnes siirrymme kesänviettopaikkaan Velkuan Livonsaareen. Kun jäin eläkkeelle, ostin sieltä kymmenen päivän päästä myynnissä olleen vanhan talon. Siellä ollaan 7–8 kuukautta, niin pitkään kun voidaan. Tökitään maata ja kastellaan kukkasia ja perunoita. Ikää on tullut jo sen verran, ettei oikein viitsi enää kalastamaankaan ruveta.

Käydään siellä melkein joka viikko.  Meidän korpin pitää saada leipää. Sen tuntee siitä, että siltä puuttuu oikeasta siivestä sulka. Kun ajaa auton pihaan ja kävelee siinä, se tulee heti: ”Kraak kraak – hän on ollut täällä vahdissa”. Kun sille vie leivän, se lentää tuvan yli ja tervehtii. Yksitoista vuotta se on kanssamme puuhannut. Korpin pitäisi elää lähelle kolmeakymmentä vuotta.

Runosmäkeenkin on tullut nyt lemmikit, kaksi kettua. Toinen on iso kettu ja toinen taitaa olla viime kesän poikanen. Tuossa ne piipertävät. Iso kettu on arka, mutta se pikkunen tulee melkein viereen, se on niin rohkea.

Jousiampumaradalla on joku nähnyt peuroja. Täällä on paljon koiria, ja peura on arka semmoisille. Pupujussejakin on.  Alussa oli siilejäkin, mutta ne ovat yks kaks hävinneet, ei niitä näy enää missään. 60–70-luvuilla täällä oli fasaaneja, välillä kuului huutoa. Hirviäkin tuossa välillä näkyi. Se vielä puuttuisi, että täällä susia olisi.

Runosmäkeen juurruin

Täältä on hyvät kulkuyhteydet kaupunkiin, linja-auto kulkee 10 minuutin välein. On kuntoradat ja kaikki. Pompunrahkaan pääsee, kun kävelee jonkun kilometrin. Eikä ole savuttavia teollisuuslaitoksia.

Parvekkeemme ovat Mustalammelle päin. Sieltä puolelta ei mikään häiritse, täällä on mukava asua. Taloyhtiön asukkaatkin ovat mukavia. Ei riidellä ja paruta joka hemmetin asiasta, monessa yhtiössä on kuulemma semmoistakin.

Kun tuolla Nättinummen puolellakin kävelen, ja vastaan tulee vanhoja ihmisiä, on tullut tavaksi sanoa päivää. Se on semmoinen ihan ihmeellinen uusi muoti nyt. Viime aikoina tänne on tullut paljon koiria. Meilläkin oli aikoinaan karjalankarhukoira, mutta ennen koirat olivat harvassa täällä. Taisi olla kolme koiraa koko kylässä.

Kyllä tämä viihtyisäksi on tullut. Kun teollisuutta on tullut tuohon viereen, työpaikat ovat siirtyneet lähemmäksi. Vaimo oli töissä tuossa vanhainkodissa ja itse olin ARA:ssa. Ei ollut pitkä työmatka kummallakaan. Jäin eläkkeelle vuonna 2011, vaimo jo aikaisemmin.

Meillä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Tytöllä on yksi tytär ja pojalla kaksi poikaa. Pikkulikka haluaa mamman luo Runosmäkeen. Se hinkuu meidän luo, aina kun vaan pääsee. Kyllä kai ne tänäänkin sieltä piipertävät.

Nappulaporukka täällä pyörii vissiin aika hyvinkin. Poikakin siinä aikoinaan pelasi, ja kävimme Ruotsissakin pelaamassa turnauksia. Sitten tulivat muut asiat mieleen ja poika lopetti siihen. Eläkeukoille ja -mammoille on myös kerhoja täällä.

Ei tule keskustassa paljon käytyä. En tänäkään vuonna ole vielä kertaakaan käynyt. Ei ole mitään asiaa sinne, mitä siellä tekee? Tässä on kaupat, apteekit ja muut, ja terveyskeskus on lähellä. Samat asiat täällä hoituvat. 

Teksti: Lea Froloff